Tapahtui kerran yksi hukkaanheitetty lauantai Sydneyssa. Lauantai, jona heräsin asunnosta neljältä päivällä edellisen illan juhlinnan, kuluneen viikon stressin sekä loputtoman paikkojen välillä juoksemisen seurauksena siihen, että aurinko oli jo laskemassa, päätä jomotti ja makuupussi tuntui maailman mukavimmalta paikalta. Ruokakaapista löytyi pikakahvia, paljon pikakahvia, jonka kofeiinipitoisuus ei riittänyt aikaansaamaan minkäänsorttista elonmerkkiä, joten päätin luovuttaa ja nauttia tietokoneen, Balilta hamstratun (piraatti)DVD-valikoiman sekä langattoman nettiyhteyden ihanuudesta. Päätinpä tuona päivänä myös lopettaa ikuisuuksiin jatkuvan jahkailun eräiden tiettyjen asioiden kanssa, mukaanlukien säännöllisen blogipäivittelyrutiinini, joka on siis ollut mun kohdallani olematonta viimeiset kolme kuukautta. Niin miksi? Koska joidenkin ihmisten mukaan satun olemaan laiska, saamaton sekä tekosyihin nojautumiseen taipuvainen naishenkilö - ja minä tietenkin tätä väitettä suuresti vastustaen päätin osoittaa olevani kaikkea muuta. Viidettäkymmenettä kertaa, hitusen myöhässä aikataulusta ja, taas kerran, aivan alusta aloittaen. Muutaman rivin rustaaminen aina silloin tällöin täältä maailman syövereistä ei voi olla keneltäkään liikaa vaadittu, ei edes minulta. Ei sitten mitenkään.
Ylihuomenna pyörähtää seitsemän viikkoa matkustusmittariin, 49 päivää, 1176 tuntia. Suomi tuntuu toisaalta hirmuisen kaukaiselta, toisaalta taas kulunut seitsemäsosa vuodesta on ollut varmastikin yksi elämäni nopeimmista. Viisi ja puoli viikkoa Aasiassa akselilla Kiina-Thaimaa-Malesia-Singapore-Indonesia - ja nyt täällä maailman kaukaisimmassa kolkassa Australian mantereella. Aasia, what can I say. Varmasti elämäni unohtumattomin kokemus, kaikenkaikkiaan. Koko taipaleen tiivistäminen yhteen lukukelpoiseen blogientryyn olisi kaikkien äidinkielen ja logiikan sääntöjen vastaista, joten seuraava listausyritykseni jääkin epätoivoiseksi ja ihan liian paljon olennaista informaatiota pois rajaavaksi. Mutta onpahan yritys kuitenkin.
Ensin Hong Kongissa ikkunashoppailua, ihmettelyä, taifuunlta karkuun juoksemista sekä piilotettujen baarien metsästystä kalifornialaisseurassa. Bangkokissa turistinähtävyyksiä, thaihierontoja, buddhaluostareita, moottoripyörätaksikyytejä. Kaksi viikkoa 15 hengen (mahtavassa) Gap Adventures-porukassa Bangkokista Singaporeen yöjunissa, pakuissa ja busseissa, seikkaillen Malesian sademetsissä maailman isoimman kukkalajin perässä, teeplantaaseilla, aboriginaalikylässä, elefanttisafarilla sekä Phi Phi-saarilla the Beach-elokuvan kuvauslokaatioilla. Sikainfluenssa tarttui matkamuistona mukaan, minkä seurauksena Kuala Lumpurissa vietin kolme päivää hotellihuoneessa neljän seinän sisällä nukkuen. Singaporen rajalla vedettiin paketillinen Panadolia lämpökameratutkiin jäämistä sekä karanteeniin päätymistä peläten, itse kaupungissa kirottiin Suomi-luokkaista hintatasoa, maksettiin itsemme kipeiksi Singapore Slingeista Rafflesissa, juotiin ehkä parhainta minttusuklaakahvia ikinä ja aiheutettiin sähkökatkoksia hostellissa. Viimeiset kaksi viikkoa hujahtivatkin sitten silmänräpäyksessä Balilla Kutassa surffausta (epätoivoisesti) opetellessa, auringossa käristyessä, koskenlaskua kokeillessa, riippuliidellessä, vesiskoottereilla hurjastellessa ja, obviously, Balilaiseen yöelämään tutustuessa. Niin, kaikki tämä Maijan kanssa, parhaassa mahdollisessa seurassa. Odotukset ylittyivät ja Jakartalta oli enemmän kuin haikeaa lähteä eteenpäin, 3500 valokuvaa (alla muutama valikoitu pala, Facebookin kuvakansioista löytyy paaaljon lisää!) ja vähintäänkin yhtä monta kokemusta sekä uutta tuttavuutta rikkaampana.
Australiaan pääsy tuntui puolitoista viikkoa sitten aivan käsittämättömän absurdilta. Jo lentokentällä olo tuntui kotoisalta kun vanha tatuoitu passintarkastaja naureskeli passikuvalle ja toivotti tervetulleeksi kengurumaahan: "So you're sticking around for quite a while then, ay? You'll most likely end up staying here for the rest of your life, that's what seems to happen to all of you travelers. Don't get too fucked up and have a blast." Ahhhh, sure will do. Aasian jälkeen yksinkertaisiakin asioita länsimaisessa kulttuurissa on osannut arvostaa ja katsoa ihan uudella tavalla. Englannin kieli kuulostaa entistäkin kauniimmalta ja kaikkialta saatavissa oleva länsimainen (roska)ruoka maistuu puolentoista kuukauden curry/nuudeli/riisikuurin jälkeen vähintäänkin taivaalliselta.
Nyt, 10 päivää myöhemmin, en ole vieläkään täysin tiedostanut missä oikeastaan olen ja kuinka kauan täällä tulenkaan oleilemaan. Sydneyn must-nähtävyyksiä ja baareja lukuunottamatta paljoa ei ole vielä ehditty nähdä asunnon- ja työnmetsästyksen lomassa. Asunto löytyi kuin ihmeen kaupalla helposti lyhtypylväsilmoituksiin vastaamalla, mutta turhautuminen jälkimmäisen prosessin seurauksena on ehtinyt iskeä jo useampaan otteeseen. Duunin löytäminen ei olekaan meillä reppureissulaisilla mikään itsestäänselvyys, ei vaikka työkokemusta löytyisi, paikallinen alkoholipassi olisi suoritettuna ja kuinka nätisti yrittäisi hymyillä. Miljoona lähetettyä CV:tä ja soitettua puhelua myöhemmin sain jopa puhuttua itseni työhaastattelun italialaiseen ravintolaan, mutta sekin kaatui siihen, ettei meillä Sydneyssa ollut alunperinkään tarkoitus oleskella kahta kuukautta pidempään. Epätoivon vallassa pistin itse ilmoituksen työnhakusivustoille, tähän mennessä sähköpostiin ilmestynyt 11 vastausta ja 10 niistä alkaa suurinpiirtein näin: "I have several positions available... Executive Assistant/Personal Assistant, admin assistant, receptionist, housekeeper/cleaner, masseuse, stripper, erotic masseuse, pole dancer... and a few other positions as well." ...se siitä sitten. Pakko alkaa harkitsemaan vakavasti alanvaihdosta, eh.
Yksi asia täällä reissatessa on varmaa: pysyviä suunnitelmia on mahdoton edes yrittää tehdä koska ne muuttuvat kuitenkin. Moneen, moneen, moneen kertaan. Sydney alkaa pikkuhiljaa olemaan suhteellisen nähty ja mieli alkaa kaihoamaan rantamaisemiin, pois suurkaupungin ruuhkaisilta kaduilta. Chinatownin tuntumassa 6-10 aasialaisen roommaten kanssa jaettu asunto lähtee alta ensi viikon perjantaina, ja sitten onkin edessä ei-niin-mieluinen paluu lähtöruutuun: ei asuntoa, ei työtä. Eikä pian rahaakaan. Mutta jotenkin alkaa tässä vaiheessa tuntumaan, että ehkä ilmankin sitä kaikkea selviää ja että edessä on monta vähintäänkin yhtä mielenkiintoista ja upeata seikkailua kuin mitä takanakin. Can't wait!
