no more drama

Location: Roma / QLD / Australia

Viimeisiä Roma-päiviä viedään. Kaksi kuukautta outbackissa ovat kuluneet aivan äärimmäisen nopeasti - toisaalta tuntuu, että vastahan tänne tultiin ja sitten kuitenkin taas asioita on ehtinyt tapahtua vähintäänkin puolen vuoden edestä, sekä hyvässä että pahassa. Fiilikset lähdön suhteen ovat varsinkin edellisen viikon aikana ehtineet käydä vuoristoradan tavoin molemmissa ääripäissä: vielä muutama päivä sitten olo oli haikea ja aika tuntui loppuvan tyystin kesken kaiken värikkään viikonlopun jälkeen, kun sitten taas viimeiset kaksi päivää draamaa on pursunut yli äyräiden joka tuutista. Tänään viimeistään työpaikkasoppa äityi pahemmaksi kuin koskaan ennen väärinkäsitysten sekä naurettavien syytösten seurauksena (looong story), joten lähtö taitaakin tulla ihan hyvään väliin siinä suhteessa.

Näihin duunikuvioihin en takerru tässä ja nyt sen enempää, totean vain, että sukset mun sekä nykyisten työnantajien välillä ovat viimeisten viikkojen aikana menneet ihan totaalisen ristiin, syinä ILMEISESTI henkilökohtaiset erimielisyydet joista en itsekään ole suoraan sanottuna yhtään teitä paremmin perillä. Öhm, ai miten niin kuulostaa tutulta? Jostain utopistisesta syystä Australian työnantajien sekä tämän tytön välillä sijaitsee selkeästi kielimuuri, jota mä en lukuisista yrityksistä huolimatta pysty millään murtamaan. Toimintatavat menevät taas kerran mulla yli ymmärryksen ja koen, että sekä mua että Liisaa on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, mutta suoraan sanottuna, I couldn't give a rat's ass anymore. Voin vain helpotuksen vallassa huokaista ja todeta, että eipähän tarvitse täällä (toivottavasti) enää ikinä ikinä IKINÄ tyytyä olemaan reppureissaajana toisen luokan työntekijä. Seuraavat työhakemukset menevätkin sitten postiin ihanassa Suomessa (AH), jossa tunnetaan merkitykset sanoille "työsopimus", "irtisanomisaika", "työntekijän oikeudet" sekä "ammattiliitto". Yksi niistä itsestäänselvyyksistä, joita tulen tämän vuoden jälkeen takuuvarmasti arvostamaan. Mutta joo, se siitä, for now at least.

Kaikesta huolimatta, mun edellisistä blogipostauksista on toivottavasti rivien välistä pystynyt lukemaan, että mulla on ollut täällä ihan mielettömän kivaa. Koska on, on, on ollut. Country Pub Work on ollut mulle henkilökohtaisesti moninkertaisesti antoisampaa kuin se aika mitä Gold Coastilla tuli vietettyä. Kultarannikolla elämä oli työn ulkopuolella pelkkää rannalla loikoilua, mikä ehti käydä yllättävän tylsäksi kolmessa kuukaudessa. Romassa elämä on aivan toisenlaista. Ihmisiin on ollut täällä helpompi tutustua kuin missään muualla aikaisemmin, ja muutamaa näistä ihmisistä voin tänä päivänä kutsua jopa ystäväksi. Littletowncowgirl-elämä oli taas kerran avarakatseisuutta sekä maailmankuvaa ruokkiva ja rikastuttava kokemus, jota en ikimaailmassa vaihtaisi mistään hinnasta pois, mutta tässä vaiheessa helsinkiläis-Linda kyllä hymähtää ja toteaa olevansa henkeen ja vereen ylpeä kaupunkiympäristön kasvatti. Vaihtoehdot, kulttuuri, kahvilat, 24h palvelut, julkinen liikenne, elokuvateatterit, YES please!

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 01:30am kääntyvätkin ruorit kohti vanhaa ja kovin tuttua, kaunista Brisbanea - vihoviimeistä kertaa ja tosin vain parin päivän ajaksi ennen suuntaamista kaaauas mantereen eteläisimpään kolkkaan. Huomenna tiedossa puhelinsoitto- sekä internetvarausrumba lentolippujen ja tourbookkausten perässä juostessa, siis ohmigod kun käy stressaavaksi tää elämä kun on enemmän kuin yksi asia hoidettavana! Mun kalenteristani ei löydy yhtä ainutta merkintää sitten joulukuun, kertoo varmaankin jotain olennaista tästä kovin, köh, hektisen kiireisestä elämäntyylistä :D Miten tuun täältä palattuani enää ikinä tässä elämässä tottumaan aikatauluihin ja stressiin? Australiassa 1) kukaan ei käytä kalenteria tai rannekelloa, 2) tapaamisista ollaan myöhässä poikkeuksetta aina 30min-26h, 3) suunnitelmien muutoksista ilmoitetaan kätevästi siten, että niistä ollaan yksinkertaisesti ilmoittamatta ja luotetaan siihen, että kyllä se toinen varmaan tajuaa jossain vaiheessa kun en ilmesty paikalle, että tulikin parempaa tekemistä (logiikka pelaa jeesmoro). Onneksi matkaa ja lomaa on vielä jäljellä (on, on, on!) ennen palaamista minuuttiaikataulujen maailmaan.

Seuraavaan postaukseen tuleekin sitten kovin päivämääräpainotteista informaatiota, sillä huomisen jälkeen pitäisi koko loppuloman aikataulut olla aika pitkälti tiedossa. Ja nyt oonkin ihan tylsä ja tyhmä ja huono kun en aio postata tähän perään yhtä ainutta valokuvaa viikonlopulta, vaan säästän ne ensi kertaan (joka tulee olemaan ennen sunnuntaita, vannon kautta kiven ja kannon) ja pistän teille sen sijaan biisin, joka tulee aina ja ikuisesti muistuttamaan mua tästä paikasta, näistä tyypeistä ja niistä ajoista, kun mun elämäni oli kahdeksan viikon ajan kuin saippuasarjaa.