Location: Roma / QLD / Australia
HUOM! "Location"-kohdassa EI enää lue Brisbane! Haloo haloo, Australian maaseutu kutsuu. Tämänhetkiset koordinaatit ovatkin 500km Brisbanesta länteen, pieni 7000 asukkaasta koostuva Roma-niminen kyläpahanen. Kuinkas ollakaan, jouduttiin tekemään taas ties minkälaisia mutkia tänne päästäksemme ja ensimmäinen varsinainen työpäivä onkin vasta huomenna, viikkoa myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja nyt tällä hetkellä pyyhkii asiat kerrankin, believe it or not, kaikin puolin ihan oikeasti hyvin!
Meillä on Liisan kanssa ehtinyt tulla "muutaman" kerran tän reissun aikana sellanen fiilis, että jotkut maailman suuremmat voimakentät olisivat meidän matkasuunnitelmia vastaan, joten jostakin syystä ei osattu muuta kuin nauraa siinä vaiheessa kun tiistain koittaessa jouduttiin lykkäämään lähtöä kolmella päivällä eteenpäin perjantaille. Niin miksi? Koska Queenslandissa on satanut edellisen kuukauden aikana enemmän kuin vuosikymmeneen (sunshine state, niinpä näin) ja näin ollen Roma sekä sinne johtava (ainoa) tie olivat olleet koko alkuviikon vedenpaisumuksen vallassa, eivätkä Grayhoundin bussit kulkeneet. Ei siinä vielä mitään, saatiin hyvä syy nauttia joka ilta "viimeistä" Brisbane-iltaa, mikä ajautuikin luonnollisesti sitten siihen, että Base Backpackersin alakerran Down Under-baarissa tuli vedettyä kannullinen jos toinenkin olutta, neljänä päivänä putkeen, ja jokaisena iltana yhtä railakasta menoa. Suomalaisten Iikon ja Annukan kanssa ehdittiin myös käydä katsastamassa torstain ensi-illassa Tim Burtonin Alice In Wonderland, joka oli elokuvana pienoinen pettymys, mutta ilta itsessään oli jatkoineen, taas kerran, mitä mainioin.
NOH sitten koitti lopulta perjantai ja Grayhound, jonka kuljettaja vielä Brisbanesta lähdettäessä vakuutti meille, että tänään kyllä päästään perille saakka, muttaaah sitten tättädädädää kuuden tunnin ajomatkan jälkeen 100km ennen päätepysäkkiä meidät potkaistaankin bussista pihalle keskellä ei mitään, koska valtatie oli kuuleman mukaan vieläkin veden peitossa (eikä edes ollut!). Muutaman puhelinsoiton jälkeen onneksi saatiin yhteys tulevaan työnantajaan, joka lähti vaimoineen ja autoineen pelastamaan tyttöjä hädästä, ja loppujen lopuksi perjantai-iltaan mennessä saavuttiin kuin saavuttiinkin perille meidän väliaikaiseen kotiimme.
Kolme päivää ollaan nyt maalla oleskeltu, ja paikka on ylittänyt odotukset. Roma on pieni, mutta soma ja täältä löytyy jopa pieni elokuvateatteri, videovuokraamo, Woolworths sekä useampi baari - we are saved! Sitten täältä löytyy tosin myös iso "CowTown"-niminen lehmipoikaliike, jossa myydään cowboytarpeita buutseista satuloihin ja stetsoneihin :D Kuin jostain vanhan kunnon länkkärifilmistä repäisty! Ja townin asukkaista on (kuuleman mukaan) 80% miehiä, enkä vieläkään meinaa ymmärtää, että kuinka tämä on mahdollista. Ihmiset ovat hirmuisen ystävällisiä ja ihania ja meininki on ihan erilaista kuin suurkaupungin vilskeessä, mikä on tervetullutta vaihtelua, vaikka Brisbanesta tulikin lähdettyä hieman haikein mielin.
Baarin omistajapariskunta vaikuttaa kovin herttaiselta ja täällä pyörii jaloissa maailman suloisin mopsipentu. Rakennus on 1900-luvun alusta peräisin ja siihen kuuluu majatalo, pienimuotoinen bistro-ravintola sekä tietenkin pubi, josta löytyy mm. biljardisali sekä jukeboksi (luv!). Työt alkavat tosiaan varsinaisesti vasta huomenna, 30 tuntia viikossa ja duuni on joko baarin, bistron tai housekeepingin puolella, joka päivä vaihdellen. Palkka maksetaan ilmaisena majoituksena, ruokana sekä 250 dollarin cash-palkkiona ja ollaan tähän tosi tyytyväisiä sillä majoitus ja etenkin ruoka on tosi korkeatasoista. Ette voi uskoakaan kuinka luksukselta tuntuu, kun viimeiset kuukaudet ollaan eletty 2-4 dollarin ateriabudjetilla nuudeli/riisi/kasviskeitoslinjalla ja täällä meillä on ilmaiseksi käytössä kokonainen ravintolaruokakylmiö, oma kokki sekä valmis buffet, joka päivä. AH!

Parasta kuitenkin työssä on varmasti työporukka. Meidän lisäksi talossa asuu ja työskentelee englantilainen, irlantilainen sekä kaksi saksalaista tyttöä, joiden kanssa aika on kulunut hirmuisen rattoisasti ja joiden ansiosta ollaan päästy tutustumaan jo moniin ihmisiin. Lauantaina oli paikallisella klubilla soittamassa varsin hyvä DJ vaahtobilemeiningeissä, minkä jälkeen suunnistettiin uima-allas/leffajatkoille, ja siellä sitten pärskittiin vaatteet päällä vedessä aamuun asti, tänään taas oli vuorossa muutaman tunnin unien jälkeistä BBQ-hengailua (pihviä, nam!) porukalla työkaverin poikaystävän terassilla. Ollaan tavattu muutaman päivän sisään taas hirmuisen monta kivaa tyyppiä ja mulla alkaa olemaan sellainen olo, että täällä maalla tullaan viihtymään varsin hyvin seuraavat puolitoista kuukautta! Ja jos ei muuta, niin tää tulee varmasti olemaan taas kerran yksi sellainen kokemus, jota tuskin enää myöhemmässä elämässä tulee testattua ja josta tarinoida sitten myöhemmin teille tänne. Mutta nyt unta palloon ja kuvia on tulossa seuraavaan postaukseen kunhan niitä laiskuudeltani jaksan editoida. Pus!

"jotkut maailman suuremmat voimakentät olisivat meidän matkasuunnitelmia vastaan"
ReplyDelete:D
no hyvä, että tällä kertaa onnas ^^