ain't money grand

Viimeiset viikot kuluneet töissä, töissä, töissä. En valita vaan iloitsen, sillä tilillä on vihdoin ja viimein rahaa! Whoo! Eihän sitä paljoa ole, Australian valtio kun riistää Working Holiday-viisumilla työskenteleviltä matkustajaparoilta 30% palkasta - eikä se raha siellä tilillä myöskään edes muutamaa päivää kauempaa pysy. Sad but true, reppureissulaisen palkka menee täällä pelkkään elämiseen, turha edes unelmoida säästötilin ruokkimisesta vaikka työtunteja karttuisi kuinka. Tässä vähän osviittaa mun viikottaisista menoistani:

Vuokra: $100

Bussilippu: $24

Internet (prepaid): $30 (Kyllä, viikossa. Ei, en huijaa. Huijaisinkin.)

Ruokaostokset: $100 (+++)

Kännykkä (prepaid): $8

Sitten siihen vielä päälle viikottainen baarireissu (jota ei kyllä enää tapahdu viikottain), satunnaiset ulkonasyömiset ja kahvittelut sekä muut sekalaiset ostokset... Ja hups, sinnehän se raha sitten hujahtikin. Palkkapussi karttuu täällä onneksi joka viikko eikä vain kerran-kaksi kuukaudessa niin kuin Suomessa, mikä helpottaa elämää huimasti. Onneksi Suomen verokarhu tulee muistamaan mun verokorttisähellykseni vuoden 2008 keväältä (tein kolme kuukautta töitä 60% veroilla huomaamattani, wtf) ja nyt, lähes kaksi vuotta jälkikäteen, kiitän itseäni tajuttomasta tyhmyydestäni kun veronpalautukset kilahtavat Nordean tilille itsenäisyyspäivän tienoilla ja takaavat edes pienet mahdollisuudet Gold Coastilta eteenpäin siirtymiseen uudenvuoden jälkeen. Matkustamisen lisäksi rahaa tullaan tarvitsemaan myös alati kasvavan 'must do'-aktiviteettilistan suorittamiseen, enkä muuten aio Australian mantereelta lähteä ennen kuin jokainen kohta kyseiseltä listalta on ruksattu! Listaan lukeutuu mm. tandemhyppy, sukelluskurssi ja surffitunnit. Dirtbiking, motocross, benjihyppy ja monenmonta muuta asiaa olisi myös siistiä suorittaa. Näin on näreet.

Viime yönä puolinukuksissa yöbussissa töistä kämpälle päin palatessa oivalsin muuten kaksi asiaa itsestäni. Ensimmäinen oli, että haluan opiskella. En siksi että mulla olisi kiire takaisin koulunpenkille, pelkkä ajatuskin etoo mua vieläkin, vaan siksi että tajusin tarvitsevani työpaikan jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja jossa mun on mahdollista haastaa itseni uusilla tavoilla ja kokea onnistumisen elämyksiä. Toinen asia oli se, että mitä ikinä alankin opiskelemaan, se ala ei tule ikinä missään nimessä olemaan ravintola-ala. Miksi? Koska viimeistäänkin täällä oon huomannut, että se duuni ei tuo mulle henkilökohtaisesti mitään edellisistä. Jossain vaiheessa mietin kouluttautmista baarimestarin titteliin, mutta nyt pystyn yliviivaamaan sen mahdollisuuden listalta kokonaan. Itseasiassa, asiakaspalvelu ylipäänsä, nej tack. Älkää ymmärtäkö väärin, alassa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta kahden vuoden työkokemuksella tiedän nyt, että mun stressinsietokyky ja kapasiteetti ei yksinkertaisesti veny sille alalle tarvittaviin mittoihin. Piste. Kahta askelta lähempänä eheää minäkuvaa ja tulevaisuuden (mahdollista) uravalintaa. Molemmat tuntuu vielä tässä vaiheessa kovin, kovin kaukaisilta.

Nyt unta, unta, unta jotta jaksaa töitä, töitä, töitä! Ja jotta ensi viikon viikonloppuna voisi sitten pitää ansaitun kahden päivän vapaan ja juhlia tämän tytön toista ikävuosikymmentä näyttävästi ja kuuluvasti.

en la playa nos bailamos, bailamos toda la noche

Elämä Gold Coastilla rullaa raiteillaan. Päivät rannalla, illat töissä, yöt ties missä, varsin rattoisasti. Ihmisiä tulee, ihmisiä lähtee ja tuntuu oudolta, että on itse tällä hetkellä ihan paikallaan. Arki on tuonut mukanaan oivalluksen siitä, että ihan oikeasti on tällä puolella maailmaa eikä ihan heti olekaan takaisin lähdössä. Ei mikään huono fiilis, ei sitten ollenkaan. Toisaalta kaihoaa taas tien päälle, mutta nyt rahaa rahaa rahaa tarvitaan kovasti, sitten voi taas päästä seikkailemaan! Vaikka jokapäiväinen elämäkin on täällä yhtä seikkailua omalla tavallaan.

Siinä kuvia kotirannalta.

Tiistaina pääsin töistä aikaisin ja lähdettiin Liisan kanssa klubittamaan Ladies Night-iltamiin, eli siis naiset joivat ilmaiseksi drinkkejä keskiyöhön asti - ilmaisia drinkkejä ja miesstrippariesityksiä, what else can a woman possibly want?! Seuraavana aamuna olikin kankkunen melkoinen, etenkin kun piti herätä kahdeksalta aamulla Ticketmastersin kotisivua päivittämään - kyllä kannatti!! Nyt on tallessa liput Brisbanen Future Music Festivaliin helmikuun 27. päivälle, whoaaah! Eli toisin sanottuna päästään näkemään mm. Prodigy (!!!!!), Franz Ferdinand, Empire Of The Sun, Boys Noize, Booka Shade ja monia muita upeuksia ihka elävänä! Omg. Lippujen hommauksen jälkeen pääsikin viettämään loput vapaapäivästä mukavasti höyhensaarilla.

Future Musicin lippujen oston jälkeen myös loppuvuoden suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Näillä näkymin tarkoitus olisi tosiaan oleskella Gold Coastilla tammikuuhun asti, sitten suunnata pohjoiseen Cairnsiin, kokeilla hedelmänpoimintaa muutaman viikon verran, palata takaisin Brisbaneen festaroimaan, suunnata maaliskuun alussa West Coastille ainakin pariksi viikoksi ellei pidemmäksikin aikaa roadtrippailemaan ja mahdollisesti työskentelemään hetkeksi, sitten vielä Melbournen kautta takaisin lähtöruutuun Sydneyhyn - ja sieltä sitten lentäen Jenkkilään. Mutta se on kaikki vielä niin hamassa tulevaisuudessa, että turha vielä vaivata päätä käytännön järjestelyillä.

Ensi viikonloppuna saatetaan lähteä pariksi päiväksi Brisbaneen Elinia moikkaamaan, mikä olisi mieletöntä. Jos siis vain rahatilanne ja vapaapäivät sattuisivat näyttämään vihreää valoa. Remains to be seen. Täällä ei kannata muutamaa päivää myöhemmäksi lyödä mitään suunnitelmia lukkoon, kuten olen saattanut todeta jo muutaman kerran.

Kiitän ja kuittaan tältä illalta, luvassa Simpsons-maratoni ja sen jälkeen muutama tunti untakin ehkä jos vain töissä suoneen vedetty caffeine overdose tämän sallii.

bitching, whining and everything in between

Vitun elektroniikka. En voi sietää sitä ja kuitenkin oon siitä niin riippuvainen, inho on varmasti molemminpuolista. Kolme päivää säädin internetin ja kännykän kanssa, ravasin kaupasta toiseen kysymässä neuvoa ja sain jokaisessa vastaukseksi "what on earth did you do?!". Jotenkin olin onnistunut tyrimään ja switchaamaan mun Vodafonen kännykkäliittymän toisen liittymän nimiin, what? NO EN YMMÄRRÄ ITSEKÄÄN? Anyhows, päälle 60 dollaria ylimääräisiä kuluja, arvostan suuresti. Nyt toimii molemmat sentään onneksi, saa nähdä kuinka kauan.

Toinen asia jonka kanssa oon TAAS onnistunut säätämään on tää mun lävistyskoru. Se on nyt ottanut tavaksi tippua itsestään pois ihan ihmeellisissä paikoissa silloin kun sitä vähiten jaksaisin. Tänään myöhästyin töistä koska se putosi ja hävisi kahdesti, toisella kerralla en saanut sitä itse pistettyä paikoilleen vaikka vietin kokonaisen tunnin peilin edessä pinsettien kanssa ja jouduin juoksemaan lävistysliikkeeseen ostamaan uutta korua koska screw on-koru alkoi pikkuhiljaa ottamaan aivoon. Niin paljon energiaa ja rahaa oon nyt tähän pistänyt viimeisen puolentoista vuoden varrella että minähän en sitä pois ota, en vaikka kuinka alkaisi tympimään ja tekisi mili vain luovuttaa.

Tänään oli ensimmäinen iltavuoro duunissa ja multa kun ei löydy entuudestaan drinkinmiksailukokemusta juuri ollenkaan (kahden vuoden baarimikkoilu ollut suurimmaksi osaksi bissen valuttamista, viinipullojen availua sekä valkovenäläisiä) sekä englanninkielinen termistö ei ole alkuunkaan tuttu, joten arvatenkin lauantai-iltana Surfersin bilemekan keskuksessa sijaitsevassa kiireisessä ja suositussa ravintolabaarissa oli munlaiselleni newbielle hieman enemmän kuin hermot ja kapasiteetti enää kuluneen viikon jälkeen sallivat. Nähtävästi pitäisi kuitenkin osata jo kaikki entuudestaan tai muuten tulee satamaan paskaa niskaan tammikuuhun saakka, joten päätin opetella huomiseksi alkoholilogian lyhyen oppimäärän. Sekä ruokalistan, lyhenteet ja viinilistan. Oyster Bay Chardonnay, Oyster Bay Sauvignon Blanc; Snitz/Sirloin + chips/mash + gravy/mush. Päätä särkee.

Jottei tämä postaus nyt menisi silkaksi valittamiseksi, niin pitää näin päätteeksi lisätä, että musiikillisesti on ilmeisesti tulossa varsin HELVETIN upea joulu/tammi/helmikuu!

Lippujen hommaus käynnissä tänne, tänne sekä tänne.

Future Music Festivaliin tulee liput myyntiin keskiviikkona ja line up on sen verran helvetin kova että MINÄHÄN MENEN! Piste, huutomerkki. Päätin jo. No questions. Keskiviikkona Ticketmastersin nettisivuille aamukahdeksalta sivua päivittelemään.

Eipä tässä muuta kuin Floor Manualia pänttäämään. Huomenna voisi läpällä herätä aikaisin ja eksyä rannalle torkkumaan ennen duunia.

G'nite mateys!

P.S. Oon nyt ollut vähän supertylsä ja duperlaiska kun en oo jaksanut ikuistaa viime aikoina kuvamateriaalia tänne mun vuodatuksiani ja kertomuksiani koristamaan. Tulossa! On! Kyllä!

every day is a friday to me

NETTI TOIMII! SHAKALAKAWHOO! Bileet pystyyn!

Enhän mä tän &%@€?!:n prepaid-tikun kanssa ehtinyt säätää enempää kuin koko hemmetin illan. Tuloksena se, että netti skulaa, mutta kännykkä ei - kuinka taitava pitää olla, että saa puhelimen näytön vilkuttamaan "SIM CARD REGISTRATION FAILURE" -tekstiä ja tekstiviestit puolestaan ilmestyy tietokoneen näytölle?! KYLLÄ, luitte oikein. Tekniikan ihmelapsi, suorastaan.

Eilisestä lähtien päätin rakastaa jokaista maanantaita tästä lähtien. Tai jos en ihan jokaista, niin ainakin melkein.

Lauantaina puhelinsoitto, sunnuntaina työhaastattelu, maanantaina ensimmäinen työpäivä! Ihan oikea sellainen, vihdoin ja viimein. Kuinka arkea onkin voinut olla näin kova ikävä? Tai no, enemmän ehkä tietenkin ikävä sitä tunnetta kun kaikki kolme pankkitiliä EIVÄT olleet miinuksen puolella. Mutta kuitenkin, en osaa ees kuvailla kuinka kivalta se tuntui, että kesän (ja Sydneyn ikävästi kariutuneen puutarhuriuranstarttaamisyrityksen) jälkeen pääsin takaisin tutun ja turvallisen baaritiskin taakse. Työpaikkana toimii ravintola/baari/kahvila Surfers Paradisen keskustassa Cavill Avenuella, 50 metriä rannasta. Paikallinen Chaplin, pretty much. Viimeiset kaksi päivää oon siellä tehnyt suklaapirtelöitä, cappuccinoja (nyt osaan vihdoin tehdä ihan täydellisen sellaisen! Haa!), drinksuja ja valuttanut bisseä. Samaa hommaa mitä ennenkin, mutta ympäristö on mieletön ja työkaverit samoin ja englanti on luonteva työkieli. Kaikki on ihanaa, uutta ja vaaleanpunaista tällä hetkellä. Varmasti jo viimeistään parin viikon päästä kun (luultavasti) mut tyrkätään tiskin takaa salin puolelle selittämään australialaisasiakkaille ruokalistan annoksien ainesosia, tai sitten kun oon työskennellyt 10 päivää tauotta kun ulkona on 34 asteen rantakelihelle, siinä vaiheessa tulee ketutus. Mutta nautitaan nyt tästä arjen ihanuudesta kun voi, kyllä tän vuoden aikana vielä lomaillakin ehtii!

Toinen ihana asia työn lisäksi on tää asunto. Oma huone, oma vaatekomero, oma rauha, kuinka luksusta? Liisa muutti Labradoriin, minä taas Southportiin. 10 minuuttia bussipysäkille Australia Fairin ostoskeskukselle, toiset 10 minuuttia bussilla Surfersiin, 2 minuuttia töihin bussipysäkiltä. Bussit menee miten sattuu ja on hirveän kalliita ja mietittiinkin Liisan kanssa, että kaikkein fiksuinta olisi hankkia polkupyörät. Ebayssa kärkytään nyt jos saisi käytetyt, ketjulliset maasturit halvalla, jarrujen toimiminenkin olisi ihan plussaa. Mun huone on pieni ja söpö ja yksinkertainen, kokolattiamatto (MIKSI? Voisin kirjoittaa kokonaisen entryn kokolattiamattojen rasittavuudesta.), sänky, lipasto, yöpöytä - all that I need! Kaksi poikaa ja yksi tyttö kämppiksinä, hyvin synkkaa jokaisen kanssa. Aunto on siisti, terassilla ja isolla olohuoneella ja keittiöllä varustettuna. Asuntokommpleksista löytyy myös ulkouima-allas. Ah, happiness! Omassa rauhassa nukkuminen tuntuu kyl ihan mielettömän oudolta. Tajusin eilen, et viimeiset kaks ja puol kuukautta en oo nukkunut YHTÄ AINUTTA yötä yksin. Aina ollut joko Liisa tai Maija tai hostellillinen muita ihmisiä nukkumassa samassa huoneessa. Lähdin tänne itsenäistymään, mut musta alkaa tuntumaan et täällähän musta varsinainen laumaeläin tulee - kohta en osaa pestä hampaitanikaan yksin. Geez.

Viime viikon työnhakupiina, sairastelu, antibiottikuuri ja rahattomuus johti siihen, et musta on viimeisen kahden viikon aikana tullut virallisesti TYLSÄ. Tai ei nyt ihan, mutta sinne päin ollaan vaarallisen nopeasti menossa: jo puolitoista viikkoa Queenslandissa ja baarisaldo pyöreä NOLLA! How can this be?! Väsymys iskee jo kahdeksalta illalla ja herääminen aamuseitsemältä ei tunnu missään, oon huolissani itsestäni. Mutta nyt, NYT heti kun ensimmäinen palkka kilahtaa tilille ja vapaapäivä koittaa ja antibiottikuuri on onnellisesti takana päin niin SITTEN korkataan skumppapullo ja tämä tyttö lähtee baanalle. Mhhhhh!

Mutta sitä odotellessa... Nukkumaan ihmisten aikoihin, herätys kukonlaulun aikaan, kupillinen instant-kahvia, työpäivän läpi laulellen ja tanssahdellen ja duunin jälkeen vielä rannalle. Nam nam arki maistuu makealta.

"Life is what happens to you while you're busy making other plans."

Se on jännää kuinka käsittämättömän paljon muutamassa päivässä ehtii tapahtumaan tällä puolella maailmaa. Kolme päivää Surfers Paradisessa ovat olleet aivan mielettömiä, vaikka tällä hetkellä olenkin aivan tolkuttoman naatti, uupunut sekä antibiotti- ja buranahuuruissa, joten päätin säästää biletyksen huomiselle (VAIKKA EN OLISI TERVE NIIN GODDAMNIT MINÄHÄN LÄHDEN ULOS) ja ottaa vielä yhden päivän rennosti työpaikkahakuilmoituksia selaillen. Ostin 15 dollarilla 24tunnin internetaccessin, joten työhakemusten lisäksi aikaa jäi myös tällaisille turhuuksille. Netissä surffaaminen (lähes) aikarajattomasti hostellin sängyllä tuntuu tässä vaiheessa reissua kovin luksukselta.

Maanantaina tosiaan puoli yhdeltätoista illalla paikallista aikaa lastasimme itsemme muiden väsyneiden reppureissajien mukana bussiin, suuntana pohjoinen, kauas suurkaupungin vilskeestä ja valoista. 14 tuntia erämaata, satunnaisia kahvitaukoja, pieniä australialaiskyliä, kenguruita, koalakarhuja sekä outoja pitkäkaulaisia eläimiä tienvarsissa (itkin ääneen jokaisen kohdalla), paljon päänsisäisiä ajatuksia, pelkoja, toiveita sen suhteen mitä periltä löytyykään. Tiistaina puolenpäivän aikoihin Gold Coast, Surfers Paradise; valkoiset, pitkät hiekkarannat, silmänkantamattomiin ulottuva turkoosi aaltoileva vesi, korkeat rakennukset, hellelukemat, porottava aurinko, iloiset ihmiset. Täysin oma maailmansa. Vähän kuin Miami Beach, muttei sitten kuitenkaan.

Ensimmäinen asia joka mun piti löytää tänne päästyäni oli lääkäri. Mulle oli ilmestyny ties minkälaisia vaivoja parin edellisen päivän aikana ja kasvoihin yhdessä yössä ilmestynyt akne (joka ei sitten ollutkaan akne, ei) sai panikoitumaan sen verran, että loppupäivän vietinkin juostessa väliä hostelli - lääkärin vastaanotto - apteekki. Sain tietää saaneeni mysteerisen, helposti leviävän ihotulehduksen, ties mistä. Nyt sitten antibiottikuurilla vielä tämän viikon loppuun, how fun is this. Mutta helpottavaa oli kuulla, ettei se ollut kuitenkaan mikään Aasiasta itämään jäänyt trooppinen lihansyöjäbakteeri, mä kun ehdin jo kehitellä hirmuisia kauhutarinoita päässäni.

Työn- ja asunnonhakuprosessi käynnistyi myös samantien. Saatiin heti seuraavalle päivälle työhaastattelu paikalliseen internetfirmaan, työnkuva jäi epäselväksi, mutta tällä hetkellä olisin valmis vaikka hinkkaamaan toimistotilojen vessojen lavuaareja hammasharjalla rahasta, joten 22 dollarin tuntipalkka sekä 25 tuntia viikossa (ja 13. kerroksen toimistotilojen merinäköalat!) houkuttelivat tarpeeksi. Jotain sillä oli puhelinsoittojen kanssa tekemistä. Työnantaja on outo tapaus. Mutta maanantaina pitäisi kuulemma selvitä, että onnasiko. Baariduunia on ilmeisesti täälläkin ihan yhtä vaikeaa saada, mutta yritys on kova. Voisiko joku muuten kertoa mulle, että miksi v*tussa New South Walesin alkoholianniskelupassi ei käy Queenslandissa? Toisin sanottuna maksoin 65 dollaria ja tuhlasin 6 tuntia elämästäni simply for nothing.

Asunto oli helppo nakki, yhtä helppo kuin Sydneyssa. Tällä kertaa se löytyi vain lyhtypylväiden sijaan internetistä. Kaksi vapaata huonetta saman katon alta on ilmeisesti mahdoton yhdistelmä löytää, joten päätettiin Liisan kanssa metsästää asuntoja erikseen. Ja mulla tärppäsi! Muutan maanantaina Southportiin, 10 minuutin bussimatkan päähän Surfersista, kolmen uusseelantilaisen 23-24-vuotiaan nuoren kanssa samaan asuntoon. Rivitalokompleksi, ensimmäinen kerros, terassi, erittäin rennon ja mukavan tuntuiset kämppikset. Oma huone sängyllä ja vaatekomerolla varustettuna, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Internetyhteys, pesukone, kahvinkeitin - all I need! Kolme kuukautta siellä aion asustella. Mielettömän helpottunu olo siitä, et ees yhden asian voi nyt ruksata pois things to find-listalta.

Tuntuu jotenkin upealta, että seuraavat kolme kuukautta meidän kotina tulee olemaan lomakohde - Gold Coast kun on täynnä australialaisturisteja, reppureissaajia, surffaajia, bileitä ja elämää. Ollaan jo tavattu liuta mielenkiintoisia ihmisiä ja tällä hetkellä elämä tuntuu valoisalta, vaaleanpunaiselta. Not to worry, matey.

Huomenna on luvassa lisää rantailua, työnhakua sekä toivottavasti illalla myös ensimmäinen baarikierros Queenslandin osavaltiossa, jos siis lääkitys vain antaa periksi.

Elin ja Rob poseeraa.

Ikinä ei tiedä mikä nurkan takana odottaa, ja se alkaa tuntumaan ahdistavan sijaan maailman ihanimmalta tunteelta.

P.S. Sain tietää saavani Suomesta yllätysvieraan marraskuussa, mikä tekee erittäin onnelliseksi. Odotan, odotan, odotan.

P.P.S. Tekee mieli kuunnella TÄTÄ ja TÄTÄ tällä hetkellä ihan koko ajan.

some cities never sleep

Olen ollut varsin huonovointinen viime päivät, sattuneista syistä.

Siksipä tänään, sen sijaan että lähtisin Parklife-festivaalin aitojen ulkopuolelle kärkkymään mahdollisia (mutta hyvin, hyvin epätodennäköisiä) ilmaislippuja, päätin viettää sateisen sunnuntain pyykkiä pesten, pakkaillen, sähköposteja kirjoitellen ja blogia päivitellen.

Huomenna illalla suuntana Gold Coast ja Surfers Paradise!

Bussissa tulee tuskin nukuttua.

Tässä vielä kuvamateriaalia Sydneysta viimeisten viikkojen ajalta (ja Liisalle kiitos että se on jaksanut poseerata):

Seuraavan kerran päivittelen lämpimämmässä ilmastossa ja toivottavasti edes hitusen terveempänä.

it's so much better on holiday

Reiluun viikkoon mahtuu monenmoisia asioita. Muutama turhautumisesta johtunutta emotionaalista hermoromahdusta, seitsemän valvottua yötä ja lähes saman verran baarikierroksia, seitsemän työvuoroa joista viisi peruttiin, yksi livemusiikkikeikka, useampi tapaaminen vanhojen tuttujen kanssa, lukematon määrä auringon alla puistoissa ja rannalla vietettyjä tunteja. Monta uutta mielenkiintoista tuttavuutta, syötyä burritoa ja juotua kahvikupillista. Jonkin verran menneisyyttä kolkuttelemassa muistin perukoilla, paljon uusia kokemuksia joista opittu hyvässä ja pahassa.

Viikko sitten perjantaina muutettiin Liisan kanssa Chinatownin asunnosta Chilli Blue Backpackers-hostelliin asustelemaan huoneeseen viiden muun reppureissulaisen kanssa. Hostellissa meno on ollut kohdallaan alusta asti kaiken muun paitsi nettiyhteyden kanssa, jonka toimivuus on yhtä tyhjän kanssa. Leffailtoja, keittiöhengailua yömyöhään, huonebileitä. Jo samana perjantai-iltana lähdettiin 20 hengen porukalla yksityisbussikyydillä baariin juhlimaan ja olo tuntui heti tervetulleelta. Sunnuntaina Dragonfly-klubi suomalaisporukassa, tiistaina The World-baarissa saksalaisseurassa meno oli parasta, eilen taas tanssahtelua Metronomyn keikalla Oxford Art Factoryn tanssilattialla hyvän musiikin tahdissa ihmisvilinässä. Hauskaa, hauskaa, hauskaa on!

Työvuorojen suhteen ollaan Liisan kanssa molemmat taas lähtöruudussa. Viime viikolla torstaina ja perjantaina revin rikkaruohoja maasta, istutin kukkia, haravoin ja leikkasin nurmikkoa idyllisten australialaisperheiden omakotitalojen takapihoilla helteessä aurinkolasit silmillä iPodin pauhatessa. Puutarhatyö ulkoilmassa oli itseasiassa tosi terapeuttista ja hauskaa vaihtelua asiakaspalveluun, vaikka miehistä voimaa olisi tarvittu ehkä hieman enemmän kuin mihin oma fyysinen kapasiteettini venyy. Tällä viikolla kaikki työvuorot sitä yhtä ainokaista baarikeikkaa myöten peruutettiin ja rahatilanne näyttää entistä enemmän punaista - mutta ei voi muuta kuin jatkaa työhakemusten lähettelemistä ja toivoa parasta, että jostain löytyisi työpaikka, jossa työkokemuksella olisi enemmän painoarvoa kuin sillä, onko Australian kansalainen vaiko ei.

Laukussa odottaa bussiliput maanantaille pois Sydneysta 1000km päähän Gold Coastin Surfers Paradiselle - ja suoraan sanottuna en malta odottaa. Toisaalta pelkkä ajatus uuden työn- ja asunnonhakuprosessista väsyttää enemmän kuin inspiroi, mutta toisaalta taas uusi, "australialaisempi" ja rennompi ympäristö maanosan surffipääkaupungissa hektisen Sydneyn jälkeen tulee olemaan varmasti tervetullut. Mielelläänhän sitä lomailisi auringon alla juhlien koko vuoden, mutta toisaalta taas edes jonkin asteinen arkirytmikään ei tunnu tässä vaiheessa etovalta ajatukselta. Ja jatkuva rinkan raahaaminen paikkojen A, B, C, D ja Ö välillä alkaa tuntumaan myös selkänikamissa, joten ajatus yhteen paikkaan kotiutumisesta edes muutamaksi kuukaudeksi tuntuu houkuttelevalta. Mutta, edelleenkin, suunnitelmia on mahdotonta lyödä lukkoon ja niinpä pitääkin vain toivoa, että asiat menisivät kerrankin nappiin.

Kaikesta huolimatta, australialaisten ihailtava "stay chilled"-asenne alkaa pikkuhiljaa tarttumaan tällaiseen suomalaiseen perusjunttipessimistiinkin - huolehtimisen sijaan alkaa vähitellen omaksumaan uskon siihen, että kaikki asiat järjestyvät omalla painollaan ennemmin tai myöhemmin. "Just go with the flow or be screwed." Kyllä, näin haluan ajatella, haluan kovasti.