1 January 2010

past, future, present

Vuosi 2009 on nyt virallisesti takanapäin ja edessä siintää täysin uusi vuosikymmen ja aikakausi. Vuodenvaihde itse sujui hieman erilaisemmissa merkeissä kuin alunperin oltiin suunniteltu, ainakin alkunsa puolesta... Baarityöntekijänä arvatenkin ilta meni töissä pää kolmantena jalkana juostessa, drinkkejä miksaillen ja janoisia uudenvuodenjuhlijoita palvellen ja vuoden viimeiset tunnit vilistivät näin ollen ohitse täysin huomaamatta. Työpäivä venyi ja vapaalle jalalle pääsin vasta paria minuuttia ennen h-hetkeä - ja kello 00:00 tämä tyttö oli arvatenkin sisätiloissa vaihtamassa työvaatteita ja osasi päätellä tämän vasta ulkoa kantautuvasta ilotulitusten paukkeesta ja kiljumisesta. Duunipaikka sijaitsee sentään Surfersin ydinkeskustassa, joten ehdin rynnätä rantaviivalle väenpaljouden keskelle näkemään ja ikuistamaan edes muutaman ilotulituksen.


Huonolla ennusteella alkanut ilta kääntyi kuitenkin pian onneksi paremmaksi kun törmättiin Liisan kanssa sekalaiseen joukkoon Sydneylaisia ja Uusseelantilaisia, joiden kanssa päädyttiin korkkaamaan parit pullolliset kuohuvaa rannalla ja hauskassa porukassa makoiltiinkin sitten siellä tähtisädetikkuja polttaen ja muiden örvellystä sivusta seuraten, auringonnousuun saakka. Baareilut jäivät siis välistä, kuten myös humalatila, mutta mikäs siinä. Ehdottomasti yksi kokemus lisää sarjassamme "alternative ways of celebrating new years eve", katastrofeilta sekä krapulalta vältyttiin, tavattiin uusia ihmisiä ja letkeää oli.







Haikein mielin hyvästelen vuoden 2009, joka oli henkilökohtaisesti ehdottomasti yksi elämäni tapahtumarikkaimmista ja ikimuistoisimmista vuosista tähän mennessä, ja lähes jokainen minuutti tuli elettyä täysillä - no regrets! Koettua tuli muunmuassa abivuosi, penkkarit, ylioppilasjuhlat, festarit, juhlimiset, mieletön kesä ja juhannus, paaaljon uusia tuttavuuksia, useampi uusi ystävä... ja, ennen kaikkea, matkustin. Matkakohdelista näyttääkin edellisen vuoden osalta seuraavalta:

Eesti
Mallorca
Amsterdam
Kiina
Thaimaa
Malesia
Singapore
Indonesia
Australia

Nähty ja koettu on enemmän kuin sanat riittävät kuvaamaan ja edessä siintäviltä 365 päivältä odotan samaa ja enemmänkin. Maailmanympärimatka on vasta puolessavälissä ja tiedossa on vielä ties minkälaisia seikkailuja ennen kotiinpaluuta ja varmasti sen jälkeenkin. Tulevaisuuteni suhteen olen yhtä hukassa kuin ennenkin, mutta jos jotain olen vuoden sekä etenkin matkani aikana oppinut, niin se on rennosti ottaminen ja luottaminen siihen, että kaikella on tapana loksahtaa paikoilleen silloin kun sitä vähiten odottaa. Päätin myös tänä vuonna lopettaa turhien, rikottaviksi tarkoitettujen lupausten kyhäilemisen ja ainoa lupaus itselleni tälle vuodelle kuuluukin yksinkertaisesti seuraavanlaisena: elä hetkessä.

Vuosikymmenen ensimmäiset päivät tulevat suurimmaksi osaksi kulumaan pakkailujen parissa, jos nyt vain jaksaisin keskittyä olennaiseen taas vaihteeksi. Neljän päivän kuluttua muutto ja yhdeksän niin matka jatkuu taas, yeh yeh yeh! Innolla, innolla odotetaan!

No comments:

Post a Comment

Lähetä rakkautta!