Location: RAINBOW BEACH / QLD / AUSTRALIA
Saavuttiin Rainbow Beachille parisen tuntia sitten Noosasta ja äsken selittämästäni syystä johtuen oli tosi pienestä kiinni, ettei nukuttu oman pysäkin ohitse. Ennen Noosassa vietettyjä neljää päivää tehtiin tosiaan jo edellisessä entryssa mainitsemani kahden päivän välistoppaus Brisbanessa, joka kului suurimmaksi osaksi hostellivaraus- ja reittisuunnitelmasotkuja selvitellessä. Mutta jäi toki aikaa myös keskustan ympäristössä pyörimiseen, ikkunashoppailuun, burritojen syömiseen sekä ympäröivän kulttuurin ahmimiseen.
Gold Coastilla vietetyn kolmen kuukauden jälkeen mentiin ihan sekaisin niinkin absurdista asiasta kuin kaupungin kirjastosta (hemmetin modernista ja hienosta sellaisesta), jossa päädyttiin viettämään tunti jos toinenkin ja jossa iski melkeinpä hinku opiskelemaan (no ei nyt ihan mutta melkein). Myös taidegalleriat ja katutaide tuntuivat uskomattoman kaivatulta vaihtelulta, luonnollisesti. Käytiin myös katsastamassa ranskalainen elokuva "the French Kissers" elokuvateatterissa, josta löytyi anniskeluoikeudet ja leffasta pystyikin näin ollen nauttimaan übermukavilla tuoleilla istuessa Corona kädessä - sweet!



Brisbanesta matka jatkui sitten keskiviikkona eteenpäin pohjoiseen täpötäydessä bussissa parin tunnin matkan päässä sijaitsevaan Noosa Headsiin, jossa vietetyt neljä päivää vierähtivät ohi hujauksessa. Noosa on reilun 50,000 asukkaan pikkukaupunki Queenslandin Sunshine Coastilla ja sekä reppureissulaisten että aussiperheiden suosima rauhallinen lomakohde. Ympäröivä luonto on henkeäsalpaavaa, ranta upea ja tekemistä riittää ulkosalla. Valitsemamme hostelli, Noosa Backpackers Resort, sijaitsi puolisen tunnin kävelymatkan päässä hieman sivussa Noosavillessa, mutta kuitenkin aivan veden tuntumassa ja viihdyttiin hirmuisen hyvin. Torstaina oli tarkoitus alunperin vuokrata vesiskootterit, mutta hiuksianostattavasta vuokrahinnastosta johtuen päädyttiinkin lainaamaan hostellilta ilmaiseksi kajakit ja melottiin ympäriinsä monta tuntia kirkkaan sinisessä vedessä 32 asteen helteessä, joka osoittautui ihan yhtä hyväksi vaihtoehdoksi. Päädyttiin mm. soutelemaan miljonäärien asuinsaarelle, jossa hulppeita huviloita oli pystytetty vieri viereen ja ajelehdittiin jokea pitkin kotirauhaidylliä häiriköiden. Löydettiin myös pieni hiekkasaari, joka kuhisi miniature-kokoisia rapuja sekä hiekkaranta, jolla päädyttiin makoilemaan auringonlaskuun saakka ennen kuin oli aika palauttaa kajakit takaisin hostellille.
Perjantaina lähdettiin aikaisin (lue: puoliltapäivin) talsimaan kohti Noosa Headsin keskustan läheisyydessä sijaitsevaa Noosa National Parkia, joka osoittautui yllättäen viikon kohokohdaksi. Sää oli upea, maisemat sitäkin upeampia ja kävely luonnon keskellä rantareittiä pitkin virkisti ihmeellisillä tavoilla, eikä edes huomattu kilometrimittarin karttuvan lähes kaksinumeroiseksi - koko päivä oltiin reissussa eikä edes ehditty nähdä kuin vain pieni osa puistosta. Paras osuus oli kuitenkin siellä asusteleva eläinkunta: jyrkänteellä istuskellessa spotattiin viisi (kyllä, villiä) delfiiniä sekä kilpikonnia useampi ja puihin tähystellessä bongattiin myös kaksi oksilla makoilevaa koalaa!! Varmasti yksi reissun ikimuistoisimpia kokemuksia tähän mennessä, ei sitä joka päivä pääse delfiinejä ja koalia tähystelemään villissä luonnossa. :) Puiston päätyjyrkänteeltä, osuvasti nimetyltä "Hells Gate"lta käsin pystyy kuuleman mukaan delfiinien lisäksi näkemään hyvällä tuurilla myös valaita, mutta vaikka kuinka tähyiltiin silmät tarkkana, pysyttelivät ne otukset ujoina meiltä piilossa veden alla.
Fyysisten aktiviteettien lisäksi harjoitettiin toki myös rakasta reppureissulaisten suosimaa harrastusta, johon ei ikinä kyllästy, nimittäin baareissa juoksemista. Keskiviikkona lähdettiin hostelliporukassa kuuntelemaan livebändiä paikalliseen travelers' baariin sekä perjantaina alkudrinkkien kautta townin ainoalle klubille, the Rolling Rockiin, jotka olivat molemmat ääriään myöten täyteen pakattuja ja tunnelma oli katossa. Tavattiin kasa uusia upeita tuttavuuksia ja hauskaa oli molempina iltoina enemmän kuin sanat pystyvät kuvaamaan. Word!!



Rainbow Beach on pieni paikka ja tänne tultiinkin, kaikkien muiden rinkkaturistien tavoin, varsinaisesti näkemään lauttamatkan päässä sijaitseva turistien pyhiinvaelluskohde, Fraser Island. Maanantaina suunnataan kolmen päivän guided tourille kyseiselle hiekkasaarelle näkemään ja kokemaan, kuuleman mukaan, henkeäsalpaavan upeita nähtävyyksiä, joista sitten tulenkin varmasti ensi viikolla raportoimaan tänne teille erittäin pitkän ja kuvapainotteisen postauksen! Ensi viikolla on myös tiedossa se odotettu tapahtuma, jonka lupasin ja vannoin tekeväni vaikka kuinka alkaisi h-hetkellä kaduttamaan - nimittäin tandemlaskuvarjohyppy. Adrenaliini alkaa pumppaamaan jo pelkästä ajatuksesta enkä malta odottaa, en en en!
Kaiken kaikkiaan, elämä on tällä hetkellä ihanaa. Ihanaa, ihanaa, ihanaa. Matkustaminen on ihanaa, hostellielämä on ihanaa, aurinko on ihanaa, ihmiset ovat ihania, jopa rinkan raahaaminen on ihanaa - kaikki on niin ihanaa etten kestä ja joo morjens nyt menen nukkumaan.
P.S. Kaikille Aussien east coastille matkaa suunnitteleville vinkkinä voin todeta sen, että älkää käyttäkö Grayhoundia! Premium Motor Service on paljon, paljon parempi ja halvempi.











Moikka!
ReplyDeleteEkaks täytyy sanoa, että olen aivan koukussa sun blogiin! kauniit kuvat ja mielenkiintoset jutut.. keep up the good work :) Oon lukenu kaikki postaukset ja odotan innolla uusia ^^
Mutta juu, piti sellaista kysyä, että paljonko teillä on päiväbudjetti Austraaliassa ?
Olisin erittäin kiitollinen, jos kertoisit paljon hostellit/safka/matkustelu Ausseissa maksaa, nimittäin olen itse lähdössä lokakuussa reissaamaan Austraaliaan+South East Asiaan.. eli tieto olisi erittäin tervetullutta!
-Aleksandra
This comment has been removed by the author.
ReplyDeleteNo moikka Aleksandra! Kiva kuulla että blogista on ollut hyötyä muillekin etten ole ihan vain omaksi iloksi kirjoitellut :) Hyvän reittivalinnan ootte tehneet, varmasti tulee ihan yhtä mieletön reissu kuin mitä meillä on ollut!! Ja suunnittelu kannattaa tosiaan aloittaa jo hyvissä ajoin.
ReplyDeleteNiin, siihen päiväbudjetointiin... Puoli vuotta ollaan kohta reissussa oltu ja päiväbudjettia lasketaan vieläkin :D haha! No ei muttamutta, se on vähän vaihdellut aina paikan mukaan. Gold Coastilla kun asuttiin 3kk niin siellä maksettiin vaan 100$ viikossa huoneesta jaetussa asunnossa, mutta tien päällä rahaa palaa kyllä tosi helposti kaikkeen. Jotkut elävät täällä tosi niukasti mutta sitten taas jos rahaa on niin budjetti ylittyy liiankin helposti. Me tehdään yleensä viikkobudjetti ja koitetaan parhaamme mukaan pysyä siinä ja karsitaan ruuasta jos jostakin. Hostellit täällä maksaa keskimäärin 20-30 AUD yöltä, joissain paikoissa saa kyllä halvemmallakin. Meillä menee suurinpiirtein 150 AUD viikossa hostelleihin, jos jossain paikassa päätätte viipyä kauemmin niin joillain hostelleilla on special weekly stay-dealeja joissa saattaa muutaman kympin säästää, eli niitä kannattaa kysellä. Ruokaan menee sen verran mitä itse jaksaa kokata ja kuinka paljon vatsa sietää pikanuudeleita ja purkkiruokaa... :D Melkein kaikista hostelleista löytyy kyllä aika tasokkaat keittiöt, joissa voi säilyttää ja kokata omat safkat, missä säästää rahaa, pastaa me ollaan täällä kokattu ehkä 90% ajasta kun se on halpaa ja helppoa. Jos on laiska kokkaamaan niin 2x päivässä ulkonasyömiseen menee suurinpiirtein 20 AUD päivässä, ruoka on täällä verrattaen suht halpaa onneksi ja monissa ravintoloissa on special meal dealeja backpackerien budjettiin sopivaksi, esim lounaan saa monissa paikoissa alle kympillä. Matkusteluun itsessään menee rahaa riippuen siitä, millä tavoin matkustatte ja kuinka paljon haluatte nähdä ja kokea, me kyllä päätettiin heti aluksi että nähtävyyksistä ja kokemuksista ei karsita! Jo bussilla päätätte liikkua niinkuin useimmat reissaajat, niin Premium Bus Service liikennöi east coastilla ja niiltä löytyy vertailun jälkeen ehdottomasti parhaat matkatarjoukset. Sydney-Brisbane väli maksoi meille 84 AUD ja Gold Coast - Cairns 226 AUD, mikä on siitä hyvä että siinä voi tehdä niin monta stoppausta 3kk aikana kuin haluaa kunhan vaan liikkuu koko ajan samaan suuntaan. Välimatkat on täällä valtavat, bussissa tulee helposti vietettyä 12h yhteen putkeen, joten verrattaen ne hinnat on aika halpoja kuitenkin. Nähtävyydet ja kokemuspaketit ja tourit vaihtelee aina paikkojen mukaan, mutta ollaan just esim huomenna lähdössä kolmen päivän guided tourille backpacker-ryhmässä Fraser Isladille, maksoi 330 AUD ja sisältää majoitukset, ruuat etc. Mutta tosiaan, budjetointi riippuu kokonaan siitä että kuinka paljon suostuu karsimaan ja mistä karsii. Kyllä täällä helposti kymppitonnin kuluttaa lyhyessäkin ajassa jos ei yhtään katso rahanmenon perään kun vielä biletykset ja shoppailut pistää siihen päälle, mutta jos tosi nuukasti päättää elää niin halvallakin voi selvitä :) Aasiassa sitten kaikki onkin 10x halvempaa onneksi...
Toivottavasti sait tästä selityksestä mitään tolkkua, jos tulee mitään kysymyksiä lisää niin autan enemmän kuin mielelläni!
Linda xo
Kiitos paljon vastauksesta!
ReplyDeleteOn helpottanut niin paljon, ku tietää nyt paljonko ruoka ja hostellit oikeasti maksavat (eli jee voin laskea ruoka+majotus -budjetin ylikanttiin ja huohahtaa helpotuksesta, kun nään, ettei tää niin kauhea summa olekkaan :) ).
En muuten tajunnu, kun ennen katoin, että noi bussit ei olekkaan loppujen lopuks niin kalliita. Olin nimittäin eka suunnitellu, että lähtisin mun serkun kanssa 3 kuukaudeks pakulla kiertämään Austraaliaa, koska silloin säästyy majotuskulut eikä meidän tartte mennä bussiaikataulujen mukana. (Serkku sit tyrmäs kokonaan tän ajatuksen, ja ite olin ihan sen kannalla, ennen ku rupesin miettimään kaiken maailman mahdollisia bensa-/vakuutus-/korjauskuluja.. :D)
Onks sulla muuten jotain vinkkejä, mitkä mestat on EHOTTOMASTI tsekattava? tai jotain superhyperhyviä hostelleita tiedossa/muita vinkkejä? Ollaan ainaki menossa Brisbaneen, tai siis Gold Coasteen, koska tapasin viime kesänä Belgiassa sieltä erään miehekkeen 8)
Ja onks teillä tietoa, paljon snorklaaminen/haitten kanssa uiminen/sukelluskortin suorittaminen siellä maksaa? haha joo tiiän, kysyn ihan mahottomii!
Suunnitelmissa ois ton 3 kuukauden jälkeen suunnata 6 kuukaudeks Kaakkois-Aasiaan (surffaamaan!), mut en oo sit ihan varma, että minne... Indonesia (Bali), Malesia ja Thaimaa on ainaki kävässy mielessä. Mutta tehän olitte visseen myös Kaakkois-Aasiassa? Paljon se majotus ja safka siellä maksaa? Kaikki sanoo, että 20 eurolla pärjää, ja haluisin vaan varmistaa 8)
ei mulla nyt muuta tuu mieleen... mutta kiitti siis jo etukäteen, arvostan suuresti, että jeesaat näitten kyssäreitten kanssa! :)