23 May 2010

melbourne, i'm in love

Melbourne on jo takana ja tällä hetkellä viiletetään jo takaisin tutuilla Kings Cross-hoodeilla Sydneyssa. Kaksi kokonaista päivää Australiaa jäljellä, olo tuntuu niin kovin ristiriitaiselta ja oudolta ja surulliselta mutta toisaalta sitten taas kovin odottavaiselta tulevan Honolulun, ÄIDIN ja jopa Suomen kesän suhteen. Melbournesta oli haikeaa lähteä torstai-iltana yöbussilla, sillä kyseisessä kaupungissa 10 päivää ei tuntunut riittävän mihinkään. Nähtävää ja tehtävää olisi riittänyt loputtomiin ja aurinkokin paistoi, vaikka lämpötila keikkuikin jäätävästi kymmenisen asteen tuntumassa. Yli vuoden mittaisen kesän jälkeen jääkausilämpötila tuntuu luissa ja ytimissä. Ei ihmistä ole luotu kylmyyteen, miksei kesä ja aurinko ja +30 astetta voisi vain olla aina ja ikuisesti? Hullu ajatus, että Suomessa paukkuu hellerajat rikki kun taas Australiassa väristään sateenvarjon alla villasukat jalassa vaatekerrosvuoren alla... Toisaalta, parin-kolmen kuukauden päästä ollaankin Suomessa taas samassa jamassa keksimässä listaa syistä joiden nojalla pysytellä vällyjen alla iltaan asti. I guess there's no such thing as eternal summer after all...

ANYHOS... Jos jostain oon Australiassa matkustelun aikana vähän väliä valittanut, niin se on ollut kulttuurinpuutos. Gold Coastilta ei löytynyt edes kirjastoa, puhumattakaan Romasta. Mutta sitten, sitten on Melbourne. Mulle ollaan koko tän matkan ajan kyseistä kaupunkia hehkutettu ja kerrottu huimia tarinoita kaupungin upeudesta ja näyttelyistä ja musiikkiskenestä ja arkkitehtuurista ja shoppailumahdollisuuksista - eikä turhaan. Pari päivää kaupungin sykkeessä, ja olin totaalisen rakastunut. Kuinka paljon taidetta ja kulttuuria onkaan ehtinyt kaivata?









Tämä tyttö, luonnollisesti, innostui hullun lailla Fitzroyn sekä Brunswickin kaltaisten kaupunginosien vintage-vaatekauppatarjonnasta, ja säästötilin nyörejä jouduttiinkin venyttämään äärimmilleen shoppailuvimman iskettyä, joten muista aktiviteeteista jouduttiinkin sitten luistamaan rahatilanteen käännyttyä (vaihteeksi) punaiseksi (heh heh köh köh). Onneksi Melbournesta löytyi mielinmäärin kulttuuria imettäväksi backpacker-budjetillakin, mm. lukemattomat määrät ilmaistaidenäyttelyjä, ah! Mä ja Liisa mentiin erityisen sekaisin ACMI:ssa (Australian Center for Moving Image), jossa vierähti helposti koooko päivä. Museo oli siis pyhitetty Heurekamaisella tavalla elokuvien, television sekä videopelien historialle, ja on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka mikäli Melbourneen sattuu eksymään! Kyseisessä rakennuksessa järjestetään myös muunlaisia taidetapahtumia, kuten taide-elokuvailtoja, käytiin katsomassa australialainen surffidokumenttielokuva "Surfing 50 States". Harmittaa, että missattiin ensi kuussa alkava Tim Burton-näyttely, sob.





St. Kildan kaupunginosassa nähtiin vuoden kauneimmat auringonlaskut.







Eureka Towerin 88. kerroksen Skydeckilta näkyi 15 dollarin hinnan arvoiset näköalat.




(Huomatkaa alla olevassa kuvassa vasemmassa ylälaidassa rakennuksen seinässä olevan billboardin sanoma. :D)





China Townista löysin mm. kahdeksalla dollarilla universumin viimeisen TAMAGOTCHIN, joka mun oli nostalgian vallassa pakko kotiuttaa. Awh!





Hyvä kaveri Romasta, Jarred, lensi meidän seuraksi muutamaksi päiväksi hengailemaan. Käytiin mm. mun tatuoinnin ottamisen yhteydessä Melbournen suurimmalla marketilla, Victoria Marketilla tekemässä halpoja löytöjä ja nauttimassa kahvin sekä halvan thai-ruoan merkeissä markkinatunnelmasta.





Eksyttiin myös ACMI:n edessä järjestettäville Buddha-festareille, jonne saatiin kirjoittaa rakkauden sanomia "The Forest of Enlightment"-lehdille.



Aw!




Lauantai-iltana pistettiin kaikki kolme ykköset päälle ja suunnistettiin eteläisen pallonpuoliskon suurimmalle Casinolle, Crowniin snobeilemaan. Ilman koktail-mekkoa ja korkokenkiä jo Crown-kompleksin aulassa olisi varmaankin tullut väistämättä hieman alipukeutunut olo...





Tehtiin myös parin kaverin kanssa päiväretki Phillip Islandille, josta tuleekin juttua enemmän sitten seuraavaan postaukseen vielä ennen Amerikan mantereelle lentämistä. Mutta nyt suunnataan ylös, ulos ja lenkille hakemaan Kings Crossin asemalta 2 dollarin sushi-ateriat...

1 comment:

  1. ihana postaus ! ihania kuvia ! melbourne näyttää tosi siistiltä... can't wait to see all the art & culture :)

    hei ottakaa kaikki irti noist vikoist päivistä ja pitäkää hauskaa :)

    ps. 2$ sushi ?!! i'm in love

    ReplyDelete

Lähetä rakkautta!